Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina

    henkilö sytyttää savukkeen

    Tupakoinnin lopettaminen on yksi parhaimmista päätöksistä, jonka ihminen voi terveydelleen tehdä. Tupakoinnin aiheuttamat terveyshaitat ovat valtavia ja tupakointi onkin yleisin estettävissä oleva kuolleisuuden aiheuttaja.

    Tupakointi tappaa noin 8 miljoonaa ihmistä vuosittain ja pelkästään Suomessa tupakan aiheuttamiin sairauksiin kuolee joka vuosi noin 5000 ihmistä. Lukemat kuolleisuuden osalta ovat todella rajut, mutta ymmärrettävät, kun katsotaan mitä sairauksia tupakointi aiheuttaa. 

    Tupakoinnin aiheuttamista ja samalla myös tupakoinnin lopettamisella parhaiten ehkäistävissä olevista sairauksista yleisin on keuhkosyöpä. 90 prosenttia keuhkosyövistä aiheutuu nimenomaan tupakoinnista. Lukuisat muut keuhko- ja sydänsairaudet johtuvat myös tupakoinnista ja noin joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama.

    Koronapandemia antoi lisämotivaatiota lopettamiseen

    Tutkimusten mukaan tupakoinnin lopettamishalukkuus on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan. Suomessa lähes 60 prosenttia tupakoivista haluaa lopettaa ja viimeisen vuoden aikana jo noin 50 000 tupakoitsijaa on lopettanut tupakoinnin. Vaikka tupakoinnin terveysriskit ovat todella vakavat aina, on lopettamisen lisämotivaationa toiminut monessa tapauksessa koronapandemia ja terveysviranomaisten varoitukset siitä, kuinka paljon tupakointi lisää vakavaan koronatautiin sairastumisen riskiä. Maailman terveysjärjestö WHO on raportoinut koronapandemian lisänneen miljoonien tupakoitsijoiden halua lopettaa tupakointi. 

    Lopettamisyritysten määrän kasvu näkyy korvaushoitotuotteiden myynnissä

    Tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä käytettävien nikotiinikorvaushoitotuotteiden myynti on kasvanut koronapandemian aikana merkittävästi niin globaalisti kuin myös Suomessakin. Apteekeissa nikotiinin korvaustuotteiden myynti on kasvanut noin 10 prosenttia ja vähittäiskaupassa huomattavasti enemmän, esimerkiksi Keskon vähittäiskaupassa jopa 25 prosenttia. 

    Kauan nikotiinikorvaushoitotuotemarkkinoita hallinneet Nicotinell ja Nicorette saivat ensimmäistä kertaa varteenotettavan kilpailijan, kun Zonnic nikotiiniannospussit saapuivat Suomeen. Zonnic annospusseista tuli koronapandemian aikana myyntimenestys yhä useamman suomalaisen kaivatessa tukea tupakoinnin lopettamiseen. Nuuskan tavoin käytettävät nikotiiniannospussit ylittivätkin toukokuussa 2020 miljoonan euron myynnin kuukaudessa ja kiilasivat ohi nikotiinipurukumin suosituimmaksi korvaushoitotuotteeksi. 

    apteekkari

    Nuuskan tuonti Suomeen kasvussa

    Vaikka tupakoinnin lopettamishalukkuus on noussut selkeästi koronapandemian aikana, nuuskan tuonti Suomeen kiihtyy jatkuvasti. Nuuskan salakuljetuksesta ja kasvaneista takavarikkomääristä uutisoidaan valtamediassa yhä useammin. Etenkin urheilijoiden ja nuorison suosiossa oleva nuuskaaminen ei kuitenkaan ole juurikaan tupakointia terveellisempi vaihtoehto. Nuuskasta löytyy lähes kolmekymmentä syöpävaarallista ainetta ja nuuskan käyttämisen vaikutukset yleisterveyden kannalta todella tärkeälle suun terveydelle ovat merkittäviä. Haaparannan nuuskakauppiaat hieronevat kuitenkin käsiään tyytyväisenä suomalaisten kasvaneen nuuskanhimon vuoksi. Tullin takavarikkoon joutuvat nuuskamäärät kasvavat vuosi vuodelta ja myös nuuskan laillinen matkustajatuonti on kasvanut joka vuosi. Edes koronapandemian vuoksi rajoitettu rajaliikenne Ruotsin ja Suomen välillä ei saanut nuuskarallia laantumaan, vaan koronavuosi 2020 toi sen sijaan ennätyksellisen määrän takavarikoitua nuuskaa. 

    Suosituimmat korvaushoitotuotteet myös verkosta helposti ja nopeasti

    Suomen suosituimmaksi korvaushoitotuotteeksi nousseet nikotiinipussit kasvattavat suosiotaan myös verkkokaupassa. Yksi markkinoiden ensimmäisistä nikotiinipusseja Suomeen tarjoavista verkkokaupoista on nikotiinipussit.com.

    Nikotiinipussit.com on erikoistunut Suomeen laillisesti tilattavien, itsehoitolääkkeen määritelmän täyttävien nikotiinipussien myyntiin. Toisin kuin useat muut nikotiinipusseja myyvät verkkokaupat, nikotiinipussit.com pitää valikoimassaan ainoastaan Suomessa sallittuja, alle 4 milligrammaa nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja. 

    Nikotiinipussit.com edustaja kertookin, etteivät kaikki verkkokaupat suinkaan ole yhtä turvallisia:

    Yli 4 milligrammaa nikotiinia annospussia kohden sisältävät nikotiinipussit ovat Suomessa lääkereseptin vaativia tuotteita, emmekä missään tapauksessa halua altistaa asiakkaitamme tilaamaan edes vahingossa Suomessa laittomia tuotteita, ja näin syyllistyä lääkerikokseen. Suomen tullin raporteista selviää, että liian vahvojen nikotiinipussien tilaamisesta avataan Suomessa rikostutkintoja lähes päivittäin, joten on selvää, että monet muut verkkokaupat tarjoavat myös Suomessa kiellettyjä tuotteita. Tilaamalla nikotiinipussit.com verkkokaupasta, voit olla varma tilauksesi laillisuudesta niin tuotteiden kuin tilausmäärienkin osalta.”

    Nikotiinipussit.com verkkokaupasta saat asiantuntevaa asiakaspalvelua suomen kielellä ja tilauksesi toimitetaan nopeasti ja luotettavasti muutamassa päivässä lähimpään postin noutopisteeseen. Valikoimasta löytyvät Suomen suosituimmat itsehoitolääkkeen määritelmän täyttävät nikotiinipussit.

    Tilaa nikotiinipussit netistä.